keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Keskiviikko

Olen siis sosiaalialan opiskelija ja opiskelen kolmatta vuotta. Ensi syksynä toivon mukaan valmistun jos kaikki menee hyvin! :) Olen työskennellyt opintojen ohessa nuorisotilalla tuntityöntekijänä ja ollut siellä kahtena kesänä kesätyöntekijänä. Nyt kuitenkaan tuntsarin hommia ei ole ollut, mutta onneksi sain eräästä koulumme hankkeesta tutkimusassistentin paikan, joten taloudellinen ahdinkoni tulee hieman helpottamaan. Ja uskon, että saan tästä hommasta hyvää työkokemusta, jalkaa hieman oven väliin sekä näyttäähän tuo hyvältä ansioluettelossakin. 

Jaksoin aamulla jopa heräillä hyvissä ajoin ja tein muutaman tunnin tutkimusassarin hommia, eli litteroin hankkeen haastatteluja. Hyvää näissä töissä on se, että pystyn tekemään kotona töitä ja omalla aikataulullani. Äsken vedin lounaaksi bataattikeittoa ja katsoin Greyn Anatomian 10 kauden ensimmäistä jaksoa hetken. Nyt pitäisi pakata salikamat laukkuun ja lähteä tallustamaan salia kohti. Tänään on vuorossa jalkatreeni, joten toivon, että jalat on palautuneet hyvin lauantaina jalkatreenistä, jonka kävin tekemässä avokkini kanssa.

Pitäisi varmaan tehdä vähän evästä mukaan, jotta jaksan salitreenin jälkeen mennä vielä koululle tekemään parini kanssa opinnäytetyösuunnitelmaa. Toivottavasti saisimme sitä hyvään vauhtiin ja pääsisimme sitten itsenäisestikin työstämään. Olisi hyvä saada se mahdollisimman pian valmiiksi, jotta pääsemme hakemaan tutkimuslupia kyselyn toteuttamista varten. 

Äh, kun salille joutuu raahamaan niin paljon tavaraa mukaan. Salikamat, vaihtovaatteet, pyyhe, pesuaineet, vähän meikkejä ja kaikkea. Nuo ei mahdu kunnolla reppuuni ja hartiat menee ihan jumiin treenilaukun kantamisesta. Avokki ehdotti, että otan pienen reppumaisen rinkan aina salille mukaan, mutta sehän näyttäisi ihan siltä, että olen johonkin reppureissuun lähdössä. Toisaalta ehkä mielummin niin kuin, että kärsisin jumissa olevista hartioista.

Nyt tekemään eväitä ja kohta vääntämään rautaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti