keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Talvipäivän bataattikeitto

Tehtiinpäs maanantaina ruoaksi iso kattilallinen bataattikeittoa, josta riittää vielä ainakin huomiseksi. :) Itse tykkäilen kasvissosekeitoista kovasti pakkaspäivinä. Ne ovat mukavan lämmittäviä ja niihin saa hyvin tulisuutta jos sitä kaipaa, plus vielä niin helppoja valmistaa!

Bataattikeitto

reilu 1 kg bataattia
4 porkkanaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
kookosmaitoa tölkillinen
chiliä oman maun mukaan
suolaa
inkivääriä pieni pala (itse laitoin jauhetta, kun tuoretta ei ollut)
sitruunamehua

Eli kuoritut ja pieneksi paloitellut bataatit, porkkanat, sipulit ja valkosipulit kattilaan. Meillä oli muutama kuivattu pieni chilipalko ja heitin niitä kolme pilkottuna tuonne sekaan. Koko hässäkän päälle tölkillinen kookosmaitoa ja vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Sekaan suolaa oman maun mukaan sekä raastettu tai jauhettu inkivääri. Keitellään sen aikaa, että kasvikset ovat pehmentyneet. Sen jälkeen soseutetaan sauvasekoittimella ja lisätään hieman sitruunamehua. Kannattaa maistella keittoa ja lisätä tarpeelliseksi kokemiaan mausteita vielä tässä vaiheessa. Sitten nautitaan! :) Itse popsin sosekeitot aina raejuuston kanssa, näin sosekeittoihinkin saa hieman proteiinia ja vähän lisää ruokaisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti