perjantai 21. maaliskuuta 2014

Juustokakkua, harjoittelua ja treeniä

Ah, viikko on ohi! On kyllä ollut antoisa ja mukava viikko ja harjoittelukin on mennyt mukavasti. :) On ollut kiva päästä tapaamaan asiakkaita ja tutustua paremmin työkavereihin. Sain lisäksi työhaastattelukutsun tänään aamulla, eli ensi viikolla pitäisi mennä ryhmähaastatteluun. Itselläni on kyllä jo suht varma kesätyö tiedossa, mutta pitää nyt käydä kokeilemassa ja saada kokemusta työhaastatteluista. Ja jos tuolta nyt sattuisi saamaan töitä, niin pitää miettiä, että kumpi paikka olisi oman kehittymisen kannalta parempi. :)

Herkullista kakkua. Inhoan noita vihreitä lautasia!
Eilen oli miehekkeen syntymäpäivä ja leivoinkin jo keskiviikkona illalla juustokakun jääkaappiin hyytymään. Juustokakun tein tällä ohjeella. Tuohon täytteeseen tulee 2 purkkia rahkaa, joten voi kuvitella sen olevan edes vähän terveellisempi kuin tuorejuustoa sisältävä kakku. Käytin muistaakseni Juustoportin Sitruunarahkaa, jossa on suhteellisen vähän sokeria, joten kakkuun ei myöskään rahkassa olevan sokerin ja vaniljasokerin lisäksi tule enempää sokeria. Tietysti pohjan kekseissä on paljon sokeria, mutta harvoinpa näitä tulee tehtyä. :)

 Kaveri tuli meille yökylään pitkästä aikaa ja oli mukava vain höntsäillä pyjamat päällä ja katsella Siskonpedin jaksoja ja muuta hömppää. Ehdin eilen käymään työpäivän jälkeen salilla ja tekemään nopean treenin.

Keskiviikon treeni:
3x 12 penkkipunnerrus 8,5kg käsipainoilla
1 x 10, 1 x 8, 1 x 4 pystypunnerrus 8,5kg/käsi
3 x 8 viparit penkillä maaten 4kg/käsi
3 x 10 dippi
3 x 10 ristitaljatyöntö ylhäältä
3 x 8 hauiskääntö tangolla 10kg + koulutangon paino
3 x 10 vasarakääntö 6kg/käsi
3 x 10 keskitetty hauiskääntö istuen 6kg/käsi
Loppuun seiskat 12kg, 8kg ja 6kg kuulilla
Tein myös jotain sykkeen nostatuksia liikkeiden välissä, mutta en enää muista mitä.

Torstain treeni:
3 x 20 x etuheilautus haarahypyllä 8kg kuula
3 x 10 työntö 8kg kuulalla/käsi
3 x 10 viparit kädet koukussa 5kg/käsi
3 x 10 viparit eteen 3kg/käsi
3 x 8 viparit sivulle 3kg/käsi
3 x 10 lentoon lähtö 2kg/käsi
3 x 12 ojentapunnerrus 8kg kuulalla
3 x 12 ranskalainen punnerrus makuultaan 8kg kuulalla
ojentajaliikkeitä ylätaljassa x määrä
loppuun ojentapunnerrukset 4 x 12kg kuula, 12 x 8kg, 12 x 6kg

Tänään päivä on mennyt vähän väsyneissä merkeissä, kun yöllä tuli nukuttua huonosti. Tämä ilta on vaan lepäilty ja nukuttiin jopa päiväunet, kun oltiin niin poikki. Huomenna sitten aamulla salille ennen kuin porukat tulee kylään ja sunnuntaina joko salia tai lenkkiä. Jos keli on hyvä, niin on pakko varmaan lähteä lenkille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti