torstai 20. helmikuuta 2014

Pyllypäivä

Aamulla heräilin suht aikaisin ja vetäisin aamupalaksi neljän viljan puuroa, raejuustoa, puolukoita ja itse tehtyä raparperikiisseliä. Aamupäivästä kulutin pari tuntia tutkimusassarin hommia tehden ja pähkäilin opparisuunnitelman kanssa. Se alkaa olla jo ihan hyvällä mallilla, mutta vielä pitäisi hioa ja viilailla sitä, jotta saataisiin siitä mahdollisimman johdonmukainen. Nyt tuntuu, että se rönsyilee joka suuntaan ja yhdistävää punaista lankaa ei löydy. Tuosta pitäisi kuitenkin saada aika hyvä, jotta edes kehdataan hakea tutkimuslupaa kaupungilta. :o

Kyllästyttyäni pähkimään päätin suunnata salille. Mietin pitkään, että oisin tehnyt rinta- ja hauistreenin tänään, mutta hartiat on sen verran jumissa eilisestä, että päätin tehdä jalkatreeniä. Pakarat on olleet nyt muutaman päivän tosi jumissa varmaankin askelkyykkyhyppyjen takia, mutta onneksi pahimmat jumit oli jo auenneet. 

Peppu- ja etureisitreeni:
Takakyykky 10 x 20kg, 4 x 8 40kg
Etukyykky 10 x 20kg, 4 x 8 30kg

Nämä tein paikkaharjoitteluna

Polven ojennus laitteessa 3 x 8 20kg
Päkijöille nousut 3 x 10 30kg

Kyykkyjen jälkeen irvistelin etureisilaitteessa ja vuorottelin sen ja päkijöille nousun kanssa

Kyykkyhyppy steppilaudalle 10 x 10kg levypainon kanssa, 3 x 10 ilman painoja
Lantionnostot selällään maaten jalat bosun päällä 3 x 10 10kg levypaino lantiolla
Kylkinostot jalat bosun päällä 3 x 10/puoli

Nämä liikkeet tein sitten putkeen. Ja lopuksi tein askelkyykkyhyppyjä, yhden jalan kyykkyä taaempi jalka bosun päällä ja kyykkyä bosun päällä seisoen. Huh, kun lopussa alkoi tärisyttämään!

Olipas ärsyttävää, kun kyykkyjä tehdessä huomasin kahden miehen koko ajan kuikuilevan ja juttelevan samalla keskenään. Itselläni oli napit korvissa, joten en kuullut mitä he juttelivat ja juttelivatko edes musta. Rupesin jo miettimään, että onko mun tekniikka etukyykyissä niin huono, että ne sitä ihmettelivät. Toivotaan, että ne vaan vilkuili mun pyllyä. :D Ei vaan, ois kiva, että tulisivat sanomaan jos tekniikassa on joku älytön virhe. Oli vaan häiritsevää huomata, että toiset pälyilevät, kun sitten rupeaa miettimään, että miksi ne vilkuilevat. Ehkä ois vaan pitänyt kysäistä, että onko herroilla jotain asiaa.

Iltapäivä kului hanketyöskentelyn palaverissa ja opparisuunnitelmaa vääntäessä. Taidanpa lopettaa kaiken aivotoimintaa vaativan toiminnan tältä illalta ja katsella hieman hömppää ja venytellä. Väsyttää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti