sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Viikon päättävä tissi- ja ojentajatreeni

Tänään olikin harvinaisen mukava päivä! Aamulla heräiltiin rauhassa ja syötiin aamupalaa samalla Earth 2-sarjaa katsellen. Tuo mieheke pakottaa mut katsomaan vanhoja scifi-sarjoja, mutta onhan tuo ihan viihdyttävä ja katsottava. Vähän lastenohjelmatyylinen, mutta ihan hyvä. :) Kohtahan tuo on jo katsottu. Sen jälkeen jännitettiinkin telvision ääressä Enni Rukajärven suoritusta ja jes, hyvinhän se meni! Sentään yksi mitali näistä kisoista Suomelle. 

Tajuttiin, että aurinkohan paisteli ihan kunnolla, joten oli pakko lähteä ulkoilemaan. Ollaan onneksi molemmat aika ulkoilmaihmisiä ja tykätään liikkua yhdessä ulkona. Usein viikonloppuisin tehdään pitkiä kävelylenkkejä ja korvessa ollessa tulee usein lähdettyä metsään kävelylle. Käveltiin sitten postiin ja käytiin kaupassa ja tultiin kiertoreittiä kotiin, kun oli sen verran kiva sää. Kävelyä tosin kertyi vain 6,5km, mutta ainakin saatiin raitista ilmaa, mitä oon kaivannut. :)

Kuvasaldoa muutaman viikon takaiselta kävelyreissulta.
Päivälliseksi vedettiin eilisiä pitaleipiä ja lisukkeena salaattia, kun bataattiranut katosivat jo eilen parempiin suihin. Oli vielä tänäänkin hyvää ja jälkkäriksi vedettiin pullakahvit. Pitää syödä vanhat pullat pois, jotta saan taas vihdoin leipoa pullaa tai jotain muuta herkkua! Mies jaksoi lähteä mun kanssa salille ja oli kyllä taas niin mukavaa treenailla yhdessä. Jotenkin meininki on niin paljon hilpeämpi ja iloisempi ja on just hyvä, kun toinen on kannustamassa!

Sunnuntain tissi- ja ojentajatreeni:
- penkkiä 10 x 20kg, 2 x8 x 22,5kg, 2 x 6 x 25kg, 2 x 4 x 27,5kg, 2 x 2 x 30kg, 1 x 32,5kg (tehtiin siis pyramidina nämä)
- penkkiä käsipainoilla 3 x 8 x 8kg/käsi
 - rinta ristikkäistaljassa 3 x 10 x 5kg/puoli

Ojentajaliikkeet tehtiin aina kolme liikettä putkeen ilman taukoja:
- ojentajatyöntö narulla taljassa 3 x 8 x 15kg
- ojentajatyöntö narulla naama pois päin laitteesta 3 x 6 x 15kg
- ojentajatyöntö tangolla taljassa 2 x 8 x 15 kg ja 8 x 20kg


Pystypunnerrusta ensin yksi sarja istuen ja toinen sarja heti perään seisten:
- pystypunnerrus istuen 2 x 8 x 8kg/käsi
- pystypunnerrus seisoen 10 x 4kg/käsi ja 8 x 6kg/käsi

Loppuun tehtiin vielä punnerruksia vähän, muttei kyllä oikein enää irronnut! Eikä oikein ollut mitään järkeä tehdä ojentajaa ennen pystypunnerrusta, kun ei sekään enää oikein ojentajien täristessä toiminut. Mutta ainakin oli mukavaa yhdessä oloa ja tekemistä, ja se on tärkeintä. :)

Nyt saunaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti