torstai 27. helmikuuta 2014

Ketutus

Tänään jouduin pitämään lepopäivän, koska aamulla oli kurkku kipeänä, korvaa särki ja nenä oli tukossa. Lisäksi olen koko päivän ollut ihan jäässä. Mittailin äsken kuumeen, mutta eipä sitä ollut. Jos kuume nousisi, niin olisi helpompi vain levätä ja ottaa rennosti, kun nyt on ihan lusmuiluolo, vaikka olo onkin suht kurja. No tänään tuli sentään käveltyä asemalle ja kotiin, eli tuli se 4,5km käveltyä. Tuolla matkallakin tunsin kuolevani, varsinkin, kun juoksin junaan.

Aamulla tein tutkimusassarin hommia ja päivä menikin sitten hanketyöskentelyn merkeissä, eli esitellessä teknologisiaratkaisuja senioreille ja muillekin. On ollut mukavaa, kun tuo hanke on lähtenyt paremmin käyntiin ja nyt on sentään edes vähän järkevämpiä hommia! Tosin kohta omat opintopisteet on täynnä ja on aika lähteä harjoitteluun. :)

Kotona odottikin sitten kiva yllätys. Iloitsin postilaatikkolla, että jes palkkalaskelma on tullut, eli palkka maksetaan kohta. Sisällä avasin kuoren ja itkuhan siinä tirahti väsyneenä. Palkasta on pidätetty 60% ennakonpidätystä, vaikka olen jo kuukausi sitten toimittanut verokorttini. Argh. Enhän tosiaan olisi tehnyt noilla rahoilla mitään ennen ensi vuoden joulua. Lisäksi tuntipalkkani oli palkkalaskelmassa pienempi kuin mitä se työsopimuksessa on. 

Laitoin sitten viestiä palkkikseen tai henkilölle, joka vastaa näiden asioiden siirtymisestä palkkikseen. Hän ilmoitti selvittelevänsä, että mitä verokortilleni on käynyt. Ja kuulema palkka lomakorvauksineen on tuo tuntipalkka, mikä työsopparissa on. Itse olin ymmärtänyt, että se on tuntipalkka ja siihen päälle lomakorvaukset. Pitää nyt vähän itse selvitellä, että meneekö tuo ihan oikein noin ja miten työsopimusta tulisi tulkita. Ärsyttää vain, kun todellakin olisin tarvinnut noita rahoja. Mielestäni on väärin, että palkkis mokaa ja minä työntekijänä kärsin siitä.


Viime viikon liikunnat:
ma: 15 min hapetusjumppa
ti: kävely 40min + 40min (asemalle ja kotiin + iltakävely)
ke: kävely 50min (salille ja kotiin) + kuntosali 1h + venyttely 20 min
to: kävely 50min (salille ja kotiin) + kuntosali 1h + venyttely 20 min
pe: kävely 50min (salille ja kotiin) + kuntosali 1h
la: -
su: kuntosali 1h + kävely 1h 

Tällä viikolla kävin maanantaina tekemässä treenin sekä kävelin salille ja kotiin. Tiistaina kävelin asemalle ja kotiin sekä kävin mussun kanssa hölkyttelemässä hissukseen 4,6km lenkin. Keskiviikkona kävin salilla ja tänään olen kävellyt vain asemalle ja kotiin. 

Maanantain treeni: 
Pystypunnerrus istuen  4 x 8-10 8kg/käsi
Vipunostot sivulle 3 x 10 5kg/käsi
Viparit eteen 3 x 10 3kg/käsi
Viparit suorilla käsillä sivulle 3 x 10 3kg/käsi
Lentoon lähtö 3 x 10 2kg/käsi
Ojentapunnerrus kahvakuulalla 3 x 10 8kg
Ojentajapunnerrus taljassa köydellä 3 x 10 15kg
Ojentajapunnerrus taljassa köydellä naama poispäin laitteesta 3 x 10 15kg
Ojentapunnerrus taljassa tangolla 3 x 10 20kg
Lisäksi työntöä ja kahvakuulailua nostamaan sykettä

Keskiviikon treeni:
Vinopenkki 3 x 10 8kg/käsi
Viparit penkillä maaten 3 x 10 3kg/käsi
Dippi 3 x 10
Ristitaljatyöntö ylhäältä 3 x 10
Hauiskääntö tangolla 3 x 8 10kg + koulutangon paino
Hauiskääntö vasaraotteella 8 x 7kg/käsi, 2 x 8 6kg/käsi
Hauiskääntö istuen keskitetysti 8 x 7kg/käsi, 2 x 8 6kg/käsi
Lisäksi punnerruksia kädet bosun päällä ja kuntopallon kanssa

Maanantaina ja keskiviikkona oli pakko tehdä yläkroppaa, koska takareidet oli ihan juntturassa sunnuntain maastavedoista. Tiistain hölkkälenkkikin oli ihan tuskaa jumitusten takia. Ja oli ihan hyvä tehdä keskiviikkona yläkroppa ja etenkin hauistreeni, kun nyt käsi on kapselin poiston takia kipeä ja sillä ei oikein mitään voi tehdä. 

Nyt taidan vähän venytellä, että saan itselleni edes vähän aktiivisemman olon aikaiseksi! Tai sitten keitän teetä ja haen peiton sohvalle ja katson hömppää.
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti